Suosituimmat
Tuotteet
Palvelut
Featured reads
Vastuullisuusraportti
Tavoitteenamme on tehdä viisi miljoonaa ihmistä onnellisemmaksi vuoteen 2026 mennessä ekotehokkaiden työskentelytilojemme avulla. Teemme kovasti töitä jalanjälkemme pienentämiseksi ja kädenjälkemme suurentamiseksi, jotta voimme varmistaa, että emme luo onnellisuutta vain nyt, vaan hyvinvointia myös tuleville sukupolville.
Seuraavassa esittelemme kolme vastuullisuusteemaamme – ilmasto ja ympäristö, ihmiset ja yhteiskunta ja reilu liiketoiminta.
Viime vuosien aikana koronapandemia ja muut globaalit ongelmat ovat tuonut eteemme ennennäkemättömiä ja jatkuvia haasteita. Häiriöiden keskelläkään emme ole unohtaneet vakavia, maailmanlaajuisia ympäristöuhkia, kuten luonnonvarojen niukkuutta, ilmastonmuutosta ja biologisen monimuotoisuuden köyhtymistä. Olemassaoloamme koskevat uhat motivoivat meitä framerylaisia ja ohjaavat pyrkimyksiämme luoda kestävämpää, vastuullisempaa tulevaisuutta.
Kiertotalousajatteluun siirtymisellä ja konkreettisilla käytännön teoilla on nyt äärimmäisen suuri merkitys. Me Framerylla uskomme, että kiertotaloutta tukevan liiketoimintamallimme avulla takaamme toimintamme jatkuvuuden – kotiplaneettamme rajoja kunnioittaen. Tätä varten olemme luoneet vahvemman ympäristöohjelman sekä julkistaneet ympäristötyöllemme yksityiskohtaisemman vision ja strategian. Tavoitteemme ovat isoja, mutta niin ovat maailmanlaajuiset haasteetkin.
Miten siis taistelemme ilmastonmuutosta vastaan, tuomme turvallisia, kestäviä, kierrätettäviä ja ympäristön kannalta tehokkaita työskentelytiloja asiakkaillemme ympäri maailman sekä toteutamme kiertotaloutta? Löydät vastauksia vuoden 2022 vastuullisuusraportistamme (englanniksi).
Lisätietoa:
Onnellisuus ohjaa työtämme. Se on yrityksemme ensisijainen tarkoitus ja ydin, joka ilmenee kaikessa tekemisessämme. Onnellisuus näkyy tuotteidemme vaikuttavuudessa, sitoutumisessamme ihmisiin ja tavassamme työskennellä.
Pidämme erityisen hyvää huolta henkilökunnastamme, asiakkaistamme ja kaikista, joiden kanssa teemme töitä. Vahva yrityskulttuurimme tukee vakaata kasvuamme ja työntekijöidemme onnellisuutta.
Framerylaiset ovat aina sanoneet, että parasta yrityksessämme on ”meidän ihmiset”. Panostamme työntekijöihimme ja heidän hyvinvointiinsa, sillä uskomme, että onnelliset framerylaiset luovat parhaita mahdollisia tuotteita ja tarjoavat parasta mahdollista palvelua asiakkaille. Näin onnellisuus myös tarttuu ja leviää.
Vaikka erinomaisia yrityskulttuureita on muuallakin, uskomme, että ainutlaatuisten toimintatapojemme takia Framery on vertaansa vailla oleva työnantaja. Kulttuurimme ydinarvoja ovat ne taidot ja toimintatavat, joita erityisesti arvostamme toisissamme ja joihin myös päätöksentekomme pohjaa. Arvomme eivät ole tyhjiä korulauseita, vaan ne luovat meille yhteiset käytännöt, säännöt ja tavoitteet.
Kun rekrytoimme uusia työntekijöitä tai puntaroimme palkankorotuksia tai yksilöllistä kasvua, peilaamme aina yksilön tekemisiä jaettuihin arvoihimme.
Arvot, joita edellytämme toisiltamme ja tulevilta framerylaisilta ovat
Meillä on nollatoleranssi syrjinnälle ja asiattomalle käytökselle. Vaalimme ja tuemme erilaisia näkökantoja, sillä uskomme, että laajempi mielipiteiden kirjo takaa paremmat päätökset.
Tutustu Frameryn kulttuuriin ja työskentelytapoihimme vuoden 2022 vastuullisuusraportistamme (englanniksi).
Framery on edelläkävijä ja kansainvälinen markkinajohtaja toimistopuhelinkoppien ja -työtilojen valmistuksessa. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 154 miljoonaa euroa.
Vaikka yritykset ympäri maailman ovat kohdanneet huomattavia haasteita vuoden 2020 alusta lähtien, me Framerylla uskomme, että palaamme pian vahvan, vastuullisen ja kestävän kasvun polulle. Ja miten se tapahtuu? Noudattamalla hyviksi todettuja, luotettavia menettelytapojamme ja tekemällä jatkossakin älykkäitä liiketoimintapäätöksiä. Siten voimme vuosi vuodelta kasvaa ja tulla äänieristettyjen toimistokalusteiden globaaliksi markkinajohtajaksi.
Olemme rehellisiä, emmekä harjoita epäeettistä tai laitonta liiketoimintaa. Jatkamme verojen maksamista kuten kuuluu, neuvottelemme kunnollisista sopimuksista arvostettujen toimittajiemme ja jälleenmyyjiemme kanssa, maksamme edelleen asianmukaista palkkaa työntekijöillemme sekä pyrimme jatkuvasti tarjoamaan asiakkaillemme parhaita mahdollisia tuotteita.
Tuotantomme tapahtuu yhä kokonaisuudessaan Tampereen pääkonttorillamme. Näin saamme vastaisuudessakin olla ylpeitä siitä, että tuemme paikallista yhteisöä tarjoamalla työpaikkoja kotikunnassamme Pirkanmaalla. Lisäksi luomme työpaikkoja ihmisille ympäri maailmaa.
Haluamme jatkaa vahvaa, kestävää kasvuamme ja tehdä kolme miljoonaa asiakasta onnellisiksi vuoteen 2022 mennessä.
Lue lisää tavoistamme työskennellä asiakkaiden, sijoittajien ja yhteiskunnan kanssa vuoden 2022 vastuullisuusraportistamme (englanniksi).
Vastuullisuus on meille vakava paikka. Siksi huolehdimme, että toimintamme on sertifioitua ja raporttimme vastaavat GRI-viitekehyksen periaatteita.
sustainability@frameryacoustics.com